tiistai 20. toukokuuta 2014

Huonetta ja sukua / Ayana Mathis


Huonetta ja sukua / Ayana Mathis

WSOY, 2014. 277 sivua.
Alkuteos: The Twelve Tribes of Hattie, 2012.
Suomentanut: Helene Bützow
Kannen suunnittelu: Martti Ruokonen
Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Ayana Mathisin esikoisromaani Huonetta ja sukua asettuu tapahtumiensa osalta suurimmaksi osaksi Philadelphiaan, johon nuori Hattie muuttaa pakoon Yhdyvaltain eteläosien rotuvihaa. Hän uskoo ja toivoo saavansa onnellisen ja ihmisarvoisen elämän lastensa kanssa pohjoisessa. Mutta kohtalo ei ole kovinkaan suotuisa Hattien kaikille lapsille. Kirjassa yksi luku kertoo yhden Hattien kahdentoista lapsen elämästä. He kokevat kovia: väkivaltaa, epäoikeudenmukaista kohtelua, mutta ovat toki sitkeitä ja taistelevat elämänsä puolesta. Huonetta ja sukua nitoo yhteen Hattien lasten tarinat yhdeksi tarinaksi, joka yltää 1920-luvulta aina 1980-luvulle saakka.

Minä luulin tätä tavalliseksi romaaniksi, mutta  huomasin pian, että tämä oli enemmänkin novellikokoelman tapainen. Monta pientä tarinaa, jonka pääosissa oli eri ihmisiä. Kokonaisuus ei kuitenkaan ollut oikein ehjä tai tasapainoinen, tarinat eivät oikeastaan nitoutuneet yhteiseksi kokonaisuudeksi muuten kuin sen kautta, että Hattie oli tavalla tai toisella mukana kaikissa tarinoissa. Osa tarinoista oli kiinnostavia ja koskettaviakin, mutta moni jäi tylsäksi. Koska tarinat olivat varsin lyhyitä, tuntui taas siltä, että juuri kun jonkun henkilön oppi tuntemaan, hypättiin jo seuraavaan kertomukseen ja uusiin henkilöihin.

Kirja ei siis onnistunut viemään minua mukanaan oikein missään vaiheessa. Kokonaisuus jäi sekavaksi ja vaikka tässä oli kiinnostavia henkilöitä, jäivät he ja heidän tarinansa valitettavan etäisiksi. Kirjailijaa on verrattu Toni Morrisoniin, ja vaikka en ihan hirveästi Morrisoniinkaan ensikosketuksella ihastunut, pidän kuitenkin huomattavasti enemmän hänen kirjoitustavastaan ja tavastaan luoda tunnelmaa ja fiilistä tarinaan. Tässä oli läpi kirjan paistava jonkinlainen kurjuus ja suru, mutta muuten yhtenäinen tunnelma puuttui.

Huonetta ja sukua ei ollut minun kirjani, vaikka kansikuva ja kirjan aihe kiinnostukseni herättikin. Mutta ainakin ulkomailla kirja on tavoittanut lukijansa, ja sitä on kehuttu ja kiitelty tavasta, jolla se kuvailee amerikkalaisen unelman liikkeellepanevia voimia. Toki minäkin koin kirjan aihepiirit kiinnostaviksi, mutta kerrontatapa ja kirjan rakenne ei napannut.

6 kommenttia:

  1. Höh!
    Minä taas pidin tästä valtavasti. Kerronta oli hienoa ja minusta se novellimaisuus toimi upeasti. Kirja kuitenkin kattaa niin pitkän aikajakson, että siitä sai valtavasti irti eri kertojilla.
    Mutta niin kuin on lukemattomat kerrat todettu, niin eivät kaikki voi pitää samoista kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että tykkäsit tästä! :) Novellit eivät muutenkaan ole minun juttuni, eikä varsinkaan silloin kun dotan "kunnon" romaania :D. Mutta aivan varmasti moni tästä tykkää, hienoa että sinä pidit :).

      Poista
  2. Minä en erityisemmin nauttinut kirjasta, ja minutkin yllätti kirjan novellimaisuus. Odotin kirjalta paljon enemmän, olihan kirjaa kehunut itse Oprah. Minulla kesti tämän lukeminenkin todella kauan, ei ollut minunkaan kirjani nyt tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotin enemmän, myös Oprah-kehujen vuoksi osittain. Ei minunkaan juttuni, mutta onneksi moni muu on tykännyt :).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.